“The Struggle”. Näin Ben Horowitz, tunnettu liikemies, sijoittaja ja kirjailija, nimesi ilmiön, joka on varmasti tuttu monelle yritysjohtajalle ja startupin perustalle. Kyse on siitä piinaavasta kamppailusta, kun tasapainottelee kuukausi ja vuosi toisensa perään kantaen harteillaan valtavaa vastuuta yrityksensä menestymisestä, ja yksikin harha-askel voi johtaa syöksyyn kohti suurta epäonnistumista ja sen hirvittäviä seurauksia. Epävarma tulevaisuus ja epäonnistumisen uhka pelottavat niin, että voi fyysisesti pahoin. Kyseessä ei ole uusi eikä edes kovin harvinainen ilmiö, mutta siitä on alettu puhua vasta viime aikoina. Ilmiötä on kutsuttu myös johtajuuden traumaksi (Leadership Trauma).
Mitä johtajuuden traumalla tarkoitetaan?
Johtajuuden traumasta kärsivä yksilö on tyypillisesti ylivalppaustilassa, jossa hänen stressi- ja ahdistuneisuustasonsa ovat hyvin korkeita, ja hän on jatkuvasti hyvin keskittynyt, varuillaan ja huolissaan. Myös pakonomaisia ajatuksia tai käyttäytymistä voi ilmetä. Tässä tilassa yksilö voi toimia ja työskennellä hyvinkin tehokkaasti, mutta mikäli stressi yltyy liian kovaksi, voi tila saada tavanomaisen traumareaktion muodon.
Johtajuuden trauma eroaa perinteisestä psykologisesta traumasta siinä, että se ei liity menneisyydessä koettuihin tapahtumiin, jotka ovat jättäneet jälkeensä yksilöön, vaan sen aiheuttaa akuutisti ja alituisesti läsnä oleva huoli ja pelko, jotka liittyvät epäonnistumiseen nimenomaan tulevaisuudessa. Trauman taustalla on valtava paine ja stressi, jolle yksilö altistuu päivittäin, vuosien ajan, samalla kun hänen pitää kuitenkin koko ajan pystyä suoriutumaan parhaimmillaan. Hän joutuu jatkuvasti toimimaan ja tekemään päätöksiä tietäen, että jokainen virhe voi olla seurauksiltaan hirvittävä. Siksi yksilö elää jatkuvassa pelossa siitä, mitä kaikkea pahaa tulevaisuudessa voi tapahtua. Tämän myötä trauman kokemus kroonistuu.
Syyt trauman taustalla
American Psychology Association (APA) määrittelee trauman “emotionaaliseksi reaktioksi hirvittävään tapahtumaan”. Kroonisen trauman määritelmä ei ole yhtä selkeä, mutta sitä voidaan kuvata toistuvana ja pitkittyneenä altistumisena erityisen stressaaville tapahtumille. Johtajuuden traumalle altistavia tekijöitä ovat mm. yrityksen huono taloudellinen tulos, irtisanomiset, ja vaikeus maksaa palkkoja. Traumalle erityisen alttiita ovatkin startupien perustajat, joilla ei ole ison organisaation taloudellista ja rakenteellista tukea takanaan, vaan paine yrityksen johdosta ja onnistumisesta kasautuu yksin heidän harteilleen. Traumaan liittyville tekijöille altistuminen ei tietenkään automaattisesti johda trauman muodostumiseen, vaan siihen vaikuttaa se, miten syvällistä ja pitkäkestoista altistuminen on.
Trauman kehittymiselle altistaa myös itsensä epäinhimillistäminen. Itsensä epäinhimillistämisellä tarkoitetaan sitä, kun yksilö haastavassa tilanteessa niin sanotusti kovettaa itsensä, koska ajattelee tämän olevan ainoa keino pärjätä. Tavoitteena itsensä epäinhimillistämisessä on turtua kaikelle sille pahalle, minkä laittaa itsensä kohtaamaan. Ongelmana on, että kun alkaa epäinhimillistämään itseään, tulee helposti epäinhimillistäneeksi myös muita ihmisiä ympärillään, ja sen myötä kohdelleeksi näitä yhtä huonosti kuin itseäänkin.
Mutta eihän itselleen voi aiheuttaa traumaa - vai voiko?
Monet yritysjohtajat tunnistavat itsekin, että se, mitä he ovat käymässä läpi, on traumatisoivaa. Ongelmana kuitenkin on, että näistä kokemuksista ei uskalleta puhua ääneen. Itsensä epäilemisen ja itseinhon tuntemuksia voi olla vaikea tunnustaa ääneen kenellekään. Tätä ei ainakaan helpota se, että yhteiskunnassamme yritysjohtajien asemaa pidetään yleisesti arvostettuna, jopa ihalituna ja tavoiteltavana, eikä siihen siten sovi yhdistettäväksi pelon tai itsensä epäilemisen tuntemukset.
Kun traumalla on jokin konkreettinen tausta, se on jonkin yksilön ulkopuolisen tekijän tai toisen henkilön aiheuttamaa, se on helpompi tunnistaa ja siitä on helpompi puhua. Itse oman pään sisällä luotu pelkotila voi olla vaikeampi pukea sanoiksi, eikä sitä tyypillisesti pidetä yhtä vakavana tai vahingollisena asiana. Jonkin, mikä on vain oman pään sisällä, ei ajatella voivan aiheuttaa psyykkistä traumaa. Aivokuvantamisen menetelmien avulla on kuitenkin havaittu, että jonkin asian kuvitteleminen mielessä aktivoi samoja aivoalueita kuin sen kokeminen oikeasti. Siten jatkuva järkyttävien tulevaisuudenkuvien ajatteleminen voi jo itsessään tuottaa samankaltaisia vaikutuksia aivoissa, kuin asian kokeminen konkreettisesti.
Se mikä ei tapa, vahvistaa
Traumalla voi olla myös positiivisia seurauksia. Psykologi Sue Erikson Bloland, maailmankuulun psykologi Erik Eriksonin tytär, joka on omistanut elämänsä kuuluisuuden ja trauman tutkimiselle, esittää että valtaosa johtajista on saavuttanut asemansa itse asiassa juuri traumansa ansiosta. Ilmiöstä, johon Erikson Bloland viittaa, käytetään nimitystä posttraumaattinen eli traumanjälkeinen kasvu (PTG, post-traumatic growth). Sillä tarkoitetaan traumaan liittyvän psykologisen ja kognitiivisen kamppailun seurauksena syntynyttä kasvua. Posttraumaattinen kasvu ei tietenkään sulje pois trauman mahdollisia kielteisiä seurauksia, mutta se osoittaa, että traumasta voi myös oppia jotain arvokasta. Posttraumaattinen kasvu voi ilmetä mm. lisääntyneenä arvostuksena elämälle, ihmissuhteiden merkityksellisyyden kasvuna, muutoksina prioriteeteissa, ja lisääntyneenä henkisyytenä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ne, jotka ovat menneisyydessään joutuneet kokemaan traumatisoivia olosuhteita, ovat oppineet sen ansiosta toimimaan erityisen haastavissa ja epävarmoissa tilanteissa, ja pysyvät siksi toimintakykyisinä valtavasta stressistä ja paineesta huolimatta.
Trauman kanssa ei kannata jäädä kamppailemaan yksin
Johtajuuden trauman paradoksina on, että juuri se asia, joka aiheuttaa yksilöille traumaa, on usein myös yksi niitä ainoita asioita, joista he kokevat saavansa merkitystä elämäänsä. Siksi traumasta yli pääseminen ei olekaan helppoa, vaan siihen liittyy paljon ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Johtajuuden trauman kanssa ei kannata jäädä kamppailemaan yksin tai odottaa, että tilanne paranee itsestään - mitä pidempään traumatisoiva tilanne kestää, sitä suurempaa haittaa siitä voi syntyä.
On hyvä pitää mielessä, että kielteiset tapahtumat ja traumat ovat luontainen osa elämää, eikä kukaan meistä ole niille immuuni. Olennaista onkin se, miten traumatisoivista tilanteista pääsee eteenpäin, luomaan parempaa tulevaisuutta. Jokaisessa traumassa on myös mahdollisuus kasvulle.
Lähteet:
https://www.kamareiadvisory.com/post/ldr-trauma
https://a16z.com/2012/06/15/the-struggle/
